Yhä suurempi osa ihmisten rahankäytöstä tapahtuu nykyään digitaalisesti netissä. Verkkokaupat ovat jääneet osaksi ihmisten arkea, sillä melkein mitä tahansa tavaraa saa tilattua kotiin helposti. Samoin myös suoratoistopalvelut, videopelit ja muut nettipalvelut ovat osana ihmisten arkea.
Raha liikkuu kuluttajien ja palveluita tarjoavien yritysten välillä jatkuvasti. Useat kuluttajat ovat tottuneet rahan käyttöön netissä. Tällainen muutos on saanut aikaan muutoksia myös talouteen. Kulutustottumukset näyttävät, mitkä toimialat kasvavat ja mihin sijoittajat voivat suunnata katseen.
Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten raha liikkuu netissä vuonna 2025. Käymme läpi myös toimialoja, jotka ovat vahvassa nosteessa.
Mihin ihmiset käyttävät rahaa netissä tänä päivänä?
Vuonna 2025 suurin osa suomalaisten päivittäisestä rahaliikenteestä kulkee verkossa. Nettiostokset, tilauspalvelut ja muut digitaaliset sisällöt ovat syrjäyttäneet perinteiset kulutusmuodot.
Käteistä käyttää nykyään harva ihminen Suomessa – tämä näkyy lähinnä ikäihmisillä. Suomalaiset käyttävät netissä keskimäärin satoja euroja kuukaudessa.
Yksi suurimpia muutoksia rahankäyttöön liittyy siis maksutapoihin. Suurin osa maksuista tapahtuu maksukorteilla, mutta niidenkin käyttö vähenee, sillä rinnalle on tullut uusia maksutapoja.
Esimerkiksi mobiilimaksaminen on yleistynyt – ihmiset tykkäävät maksaa ostokset puhelimeen liitetyllä maksukortilla. Tämä on helpottanut rahankäyttöä entisestään, kun maksukorttia ei tarvitse kantaa mukana. Puhelimeen ei ole liitetty vain perinteisiä pankkikortteja. Myös nettilompakoilla voi maksaa puhelimen avulla.
Raha liikkuu netissä nopeasti, ja ihmiset tekevät usein ostopäätöksiä hetken mielijohteesta. Monet kaupat ovatkin siirtyneet operoimaan nettiin enenevässä määrin. Kivijalkakaupat eivät ole enää niin kovassa suosiossa aiempaan verraten.
Digiviihde on valtavassa nosteessa – Missä kulutus kasvaa eniten?
Digitaalinen viihde on yksi suosituimpia kohteita, mihin ihmiset käyttävät rahaa netissä tänä päivänä. Kuluttajat hakevat elämäänsä viihdettä ja mukavuutta. Tämä onnistuu nopeasti netin palveluita hyödyntämällä.
Suoratoistopalvelut, videopelit, rahapelit ja verkkokurssit ovat kohteita, joihin ihmiset käyttävät rahaa. Niiden suosio on ollut kasvamaan päin jo vuosien ajan. Kyse ei ole pelkästä viihteestä, vaan myös siitä, miten ihmiset haluavat käyttää aikaansa.
Kuluttajat haluavat päästä digitaalisten sisältöjen pariin nopeasti. Tämä toimii erityisesti digitaalisten sisältöjen avulla oman ajankäytön mukaan.
Suoratoistopalvelut
Maksulliset suoratoistopalvelut ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten arjessa. Yhä useampi maksaa kuukausittain sisällöstä, jota voi katsoa tai kuunnella missä ja milloin tahansa.
Suoratoistopalvelut ovat menestyneet huimalla tavalla – ja erityisesti korona-aikana niiden käyttö yleistyi merkittävästi. Sama suosio on jatkunut myös tähän päivään asti, eikä suosiolle näy loppua.
Samalla suoratoistopalvelut ovat muuttaneet sitä, miten elokuvia ja sarjoja katsotaan ylipäätään. Perinteinen televisio ei ole enää niin suuressa suosiossa, eikä myöskään fyysisiä DVD-levyjä haeta enää vuokraamoista. Tämä johtuu siitä, että suoratoistopalvelut tarjoavat helpon pääsyn omien suosikkisisältöjen pariin.
Suosituimpia suoratoistopalveluita vuonna 2025:
- Netflix
- Max
- Disney+
- Viaplay
- Spotify
- Yle Areena (ilmainen)
Videopelit
Videopeliala on yksi nopeimmin kasvavia aloja digitaalisessa maailmassa. PC- ja konsolipelit ovat edelleen kovassa nosteessa, sillä yhä useammalla on mahdollisuus niitä pelata.
Samalla on myös havaittavissa, että mobiilipelien suosio kasvaa räjähdysmäisesti. Tämä johtuu siitä, että useammalla on käytössään älypuhelin. Puhelinpelit ovat kehittyneet huimasti vuosien varrella.
Videopeleihin liittyvät maksut eivät enää liity pelkästään pelin hintaan. Jotkut pelit saattavat myös olla saatavilla ilmaiseksi, mutta niihin voi kuitenkin liittyä mahdollisia lisämaksuja. Myös maksullisissa peleissä on lisäosia.
E-urheilun kasvu on saanut aikaan sen, että monet pelit ovat nousseet entistäkin suurempaan suosioon. Myös pelien striimaaminen esimerkiksi Twitch- tai Kick-alustoilla on nostanut pelien suosiota.
Pelaaminen on nykyään sosiaalisempaa, koska monet suosivat online-pelejä. Yksinpelit ovat myös pitäneet pintansa markkinoilla.
Rahapelit
Rahapelit ovat kasvattaneet suosiotaan merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Uhkapelit ovat olleet tunnetusti ihmisten lähellä jo tuhansia vuosia, eikä tälle trendille näy loppua – iGaming-ala sen kuin kasvaa, kun rahapelit ovat helpommin saatavilla.
Netissä on valtavasti nettikasinoita ja vedonlyöntisivustoja, jotka tarjoavat pelaajille runsaasti vaihtoehtoja uhkapelaamisen saralla. Kuluttajia houkuttaa ajatus siitä, että pelien pariin pääsee helposti.
Enää ei siis tarvitse marssia kivijalkakasinolle kasinopelejä pelaamaan, eikä vedonlyöntikuponkeja tarvitse täyttää kynä-paperi-tyylillä. Pelit kulkevat mukana taskussa puhelimella, eli kotikaan ei ole ainoa paikka, missä nettipeleihin pääsee käsiksi.
Nettikasinoiden casino bonuksia hyödynnetään nykyään paljon. Monet pelipaikat tarjoavat pelaajille erilaisia etuja, joiden avulla pelisivustot pyrkivät houkuttelemaan pelaajia pelien pariin. Bonukset madaltavat kynnystä kokeilla pelejä ja lisäävät samalla kilpailua sivustojen välillä.
Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla hereillä, sillä Suomen uusi rahapelilaki voi tuoda muutoksia rahapelaamiseen vuosien 2026-2027 välisenä aikana.
Verkkokurssit
Verkkokurssien suosio on kiihtynyt, kun yhä useampi haluaa kehittää itseään helposti joustavalla aikataululla. Ihmiset ovat alkaneet sijoittamaan omaan osaamiseen, mikä näkyy haluna menestykseen ja rahan tekoon. Monet ovat valmiita maksamaan satoja euroja saadakseen laadukasta verkkopohjaista opetusta.
Verkkokurssit ovat kovassa huudossa erityisesti teknologia-, liiketoiminta ja hyvinvointiaiheissa. Verkkokurssien käyttö perustuu yleensä kuukausitilauksiin tai kertamaksuihin. Monelta verkkokurssilta saa sertifikaatin, joka auttaa esimerkiksi työnhaussa.
Suosittuja verkkokurssialustoja vuonna 2025:
- Udemy
- Coursera
- Skillshare
- LinkedIn Learning
- Khan Academy (ilmainen)
- Mindvalley
Mitä sijoittaja voi oppia ihmisten rahankäytöstä netissä?
Kuluttajien rahankäytöstä netissä voi ottaa oppia sijoitusmielessä monella tapaa. Kun ihmiset haluavat maksaa jostain netissä, kuluttajat äänestävät lompakollaan. Tällä voi olla vaikutuksia siihen, miten jonkin yrityksen osake nousee – tai laskee.
Sijoittajan kannalta kyse ei ole enää pelkistä osavuosikatsauksista ja tilinpäätöksistä. Kuluttajien käyttäytymisen seuraaminen voi auttaa tekemään rahaa sijoitusmarkkinoilla. Digitaalisia palveluita tarjoavat yritykset esiintyvät luonnollisesti edukseen, jos ne saavat paljon asiakkaita.
Miten tunnistaa netissä nousevia ilmiöitä sijoittamista ajatellen?
Nousevien ilmiöiden tunnistaminen netissä vaatii tarkkaavaisuutta. Sinun tulee olla valmis seuraamaan erilaisia tietolähteitä. Sijoittajan kannattaa kiinnittää huomioita siihen, mistä kuluttajat puhuvat somessa ja mitkä sovellukset ovat pinnalla. Tietoa voidaan saada myös Redditistä, TikTokista ja YouTubesta.
Niin sanot early adopterit saattavat paljastaa, mikä palvelu nousee seuraavaksi ilmiöksi. Heidän kokemuksistaan voidaan saada osviittaa, mitkä tuotteet, palvelut tai alustat ovat nousemassa suosioon. Sijoittajalle tämä tarjoaa mahdollisuuden iskeä kasvumarkkinoille ennen muita.
Näin sijoittaja hyötyy kulutustottumusten seuraamisesta
Kuluttajien käyttäytymisen seuraaminen on arvokasta sijoittamista ajatellen. Kun ymmärretään, mihin ihmiset käyttävät rahaa, voidaan ennakoida, mitkä alat ja yritykset saattavat kasvaa.
Esimerkiksi maksujärjestelmiin erikoistuneet teknologiafirmat hyötyvät siitä, että ihmiset käyttävät rahaa netissä. Samoin logistiikkayritykset voivat menestyä, kun ihmiset tilaavat tuotteita kotiin.
Hajauttaminen useille markkinoille auttaa tasapainottamaan riskiä, eli kaikkea rahaa ei kannata sijoittaa vain yhteen kohteeseen. Samalla voidaan mahdollisesti myös hyötyä useasta kasvavasta alasta.
Yhteenveto – Seuraa, mitä ihmiset tekevät rahoillaan
Netissä liikkuva raha kertoo paljon siitä, miten ihmiset ovat muuttaneet kulutustottumuksiaan. Kuluttajien valinnat ohjaavat yritysten toimintaa ja määrittävät, mitkä yritykset saattavat menestyä tulevaisuudessa.
Sijoittaja ei siis voi sivuuttaa kuluttajien käyttäytymistä. Kuluttajat määrittävät, mille yrityksille riittää kysyntää. Seuraamalla sitä, mihin ihmiset käyttävät rahaa netissä, voidaan saada osviittaa talouden kehityksestä. Tämä on taito, josta voi olla hyötyä menestyksekkääseen sijoittamiseen.