Siirry suoraan sisältöön

Amazon osake

Amazon osake

Amazon.com, Inc. kuuluu monien sijoittajien ensisijaisiin sijoituskohteisiin osakesalkussa, sillä kyseessä on yksi maailman menestyneimmistä yrityksistä. Verkkokauppajätin menestyksen vuoksi Amazon osake kuuluukin vaihdetuimpien osakkeiden joukkoon koko maailmassa. Voiko Amazon osakkeelta odottaa kasvua tulevaisuudessakin?

Amazon.com, Inc. on maailman menestynein verkkokauppa

Amazon.com, Inc. on amerikkalainen erittäin menestynyt yritys, johon ovat sijoittaneet monet ympäri maailmaa. Ensin yritys aloitti toimintansa virtuaalisena kirjakauppana, joka toimi starttipisteenä monille omakustanteiden myyjille. Nykyään Amazon myy kaikkea alkaen huonekaluista ja lopettaen elektroniikkaan. Tällä hetkellä Amazonin alaisuudessa toimii useita erilaisia palveluita, kuten elokuvapalvelu Amazon Prime, äänikirjasovellus Audible sekä Amazon Alexa. Lisäksi Amazon omistaa monia yrityksiä, kuten Twitch-palvelun sekä Whole Foods -kauppaketjun Yhdysvalloissa.

Kyseessä on siis todellinen suuryritys, joka toimii monipuolisesti yhteiskunnan eri osa-alueilla. Vaikka Amazon.com, Inc. onkin saanut kritiikkiä esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien noudattamisen ja ympäristöystävällisyyden suhteen, on yritys menestynyt hyvin. Esimerkiksi äskettäin helmikuussa 2022 Amazonin kurssi oli nousussa , vaikka pörssin tilanne oli yleisesti ottaen epävakaampi.

Menestyneeseen yritykseen sijoittamisen hyvät ja huonot puolet

Amazon.com, Inc. on ollut monien piensijoittajienkin ensimmäisiä osakeostoja Yhdysvaltojen osakemarkkinoilta. Amazonin osakkeeseen sijoitetaan ensinnäkin siksi, että ihmiset olettavat, että yritys menestyy tulevaisuudessakin. Menestys tarkoittaa sitä, että osakkeen arvo ja samalla myös osakkeeseen tehtyjen sijoitusten arvo kasvaa. Kun sijoittaa menestyneeseen yritykseen, on todennäköisempää, että kyseessä on onnistunut sijoitus.

Vaikka Amazon on usein tuottoisa sijoituskohde, ei suureen yritykseen sijoittaminen edistä pienyritysten toimintaa. Jos siis esimerkiksi haluaa tukea suomalaisia yrityksiä, ei kaikkia rahoja kannata laittaa amerikkalaisiin suuryrityksiin. Kun sijoittaa erittäin menestyneeseen osakkeeseen, kuten Amazoniin, eivät tuotot ole toisaalta yhtä suuria kuin esimerkiksi menestyneiden start up -sijoitusten tapauksessa. Samalla mahdolliset menetykset ovat todennäköisesti myös pienempiä, mikä luo sijoittajalle varmuuden tunnetta. Tämä johtuu siitä, että pienemmät yritykset menevät herkemmin konkurssiin.

Sijoitussuunnitelmassaan on siis hyvä miettiä arvojaan ja riskinsietokykyään. Koskaan kaikkia rahoja ei kannata kuitenkaan laittaa samaan osakkeeseen tuotto-odotuksista huolimatta. Sijoituksia on aina parempi hajauttaa sekä sijoituskohteiden että ajan mukaan.

Amazon osakkeen tulevaisuuden näkymät

Kun miettii, mihin osakkeisiin rahansa haluaisi laittaa, on tärkeää tutkailla, miten yritysten pörssikurssit ovat viime aikoina kehittyneet. Kun on tutustunut esimerkiksi Amazon osakkeen kehitykseen ja taustoihin, on helpompi arvioida, voiko osake kasvaa tulevaisuudessakin.

Tällä hetkellä eli maaliskuussa 2022 Amazonin osakkeen arvo on yli 3000 Yhdysvaltain dollaria, mikä kertoo siitä, että osake on erittäin suosittu. Vaikka pörssikurssit ovat USA:ssakin olleet laskussa, niin Amazonin kurssi ei ole lähtenyt kovin hurjaan syöksylaskuun. Helmikuussa osake käväisi jopa 3380 dollarissa, mutta nyt hinta on laskenut hieman.

Osakemarkkinoiden kehitystä on erittäin vaikea ennustaa, mutta suurin osa analyytikoista uskoo Amazon osakkeen olevan ihan kelpo sijoituskohde. Netissä shoppailun suosio on ollut huipussaan, eikä merkkejä suosion vähenemisestä ole näkyvissä. Ainoa asia, joka voisi vaikutta Amazon osakkeen kehitykseen, on yleinen taloustilanteen huonontuminen. Tämä nimittäin vähentää ihmisten kuluttamista, jolloin verkkokaupatkin kärsivät jonkun verran.

Sijoittamiseen liittyy aina riskejä

Amazon osakkeeseenkin sijoittavan on muistettava, että jokaisen sijoituksen tapauksessa on mahdollista, että menettää rahaa. Osakemarkkinoilla on mahdotonta tehdä täysin varmaa sijoitusta, vaan ainoastaan sijoituskohteiden riskiluokitukset vaihtelevat. Yksittäisten, mutta menestyneiden osakkeiden riskiluokitus on edelleen korkea, sillä aina on mahdollista, että osakkeen kurssi kääntyy laskuun.

Yhteenveto

Amazon osake on siis erittäin suosittu sijoituskohde erityisesti yrityksen suuren menestyksen vuoksi. Toisaalta Amazoniin kohdistunut kritiikki on saanut osan sijoittajista pohtimaan sijoitustaan hieman tarkemmin.